John Williamsin Stoner toukokuun kirjana

Kysykää Stoneria kirjastoistanne, vappuna aloitetaan.

Merkillinen ja merkittävä kirja, monellakin tavoin.

John Williamsin Stoner kertoo tuiki tavallisen amerikkalaisen kirjallisuusmiehen elämäntarinan nuoruuden maatöistä viimeiseen auringonsäteeseen kuolinvuoteen kirjan lehdillä. Päähenkilön elämänkaari on ulkoisesti varsin tyypillinen opintielle lähtevän maalaispojan reitti opiskeluineen, kaikkine elämän epävarmuuksineen, rakastumisineen, avioitumisineen - ja pettymyksineen.

Kuitenkin tapa jolla Stoner kaiken tämän elämän välttämättömyyden kohtaa, on lukijalle kiehtova ja mieleenpainuva stoalaisuutta lähentyvässä tyyneydessään. Kirja ei tarjoa draamaa, kaukana siitä, mutta ainakin itseni se piti otteessaan ja jätti jäljen lukijaansa - voiko kirjalta enempää vaatia?

Merkillinen Williamsin kirja on myös historiansa takia. Vuonna 1965 julkaistu kirja keräsi ilmestyessään kiitosta, mutta unohtui pian tyystin painoksenkin loputtua. Tällä vuosituhannella Stoner rantautui Eurooppaan suosikkikirjailija Anna Gavaldan ranskannoksen ja muutaman muun merkkikirjailijan kehujen saattelemana. Ja kas kummaa, pari vuotta sitten teoksesta tuli myynninkin osalta bestseller monissa Euroopan maissa. Erikoinen tarina unohduksesta ja löytämisestä, ehkäpä lohdullinenkin kirjan yhä enemmän lyhentyneen elämänkaaren aikoina.

Miten muut kohtasivat Stonerin, tuon juron mutta kirjalle ja oppimiselle elämäsä pyhittäneen Jokamiehen? 

Aki Ollikaisen Nälkävuosi seuraava lukupiirikirja

Maaliskuun alusta lähtien Satakirjastojen nettilukupiirissä Aki Ollikaisen pieni mutta painava Nälkävuosi. Tervetuloa mukaan!

Aki Ollikainen tuli kirjalliseen tietoisuuteen vuonna 2012 valmiilla ja vaikuttavalla Nälkävuodellaan. Romaani vei esikoisromaaneille tarkoitetun Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli samana syksynä myös Finlandia-palkintoehdokkaana.

Graafiselta ilmeeltään vanhahtavaa tyyliä tavoitteleva pienoisromaani vie lukijan Suomen tunnetun historian pahimpaan nälkätalveen 1867-68. Ollikainen valottaa yksilön ja yhteisön mahdollisuuksia kahdesta näkökulmasta, nälänhädässä kerjuulle lähtevän Korpelan torpanväen sekä Renqvistin pääkaupunkilaisten virkamiesveljesten kysymykset ovat kuitenkin tuossa tilanteessa varsin erilaisia. Elämästä ja kuolemasta on kysymys, toisilla kovin konkreettisesti parempiosaisten kipuillessa lapsettomuuden, ihmissuhdeongelmien jos kohta myös kunnian, vastuun ja häpeän tuntemusten kanssa.

Järkyttävästä nälän ja kuoleman aiheistostaan huolimatta Ollikainen onnistuu luomaan melko lakonisesti ja paatoksetta kerrottuun tarinaansa paikoin jopa lyyrisen kauniita tunnelmia. Kirjoittajan katse tuntuu tuossa ääritilassa ymmärtävän ihmisiä hyvin pitkälle huolimatta näiden poikkeusoloissa tavan takaa pintaan nousevista eläimellisistä reaktioista.

Luonto elää ihmiskohtaloiden rinnalla suoraan ja symbolisesti: hauet aloittavat ja lopettavat kirjan eikä perhettään Pietarin kuviteltuun onnelaan johdattava Marja pääse lopullisesti pakoon käärmettään. Sivun mittainen epilogi oli vaikuttavassa lohdullisuudessan unohtunut itseltäni täysin sitten ensimmäsien lukukerran.

Kirja on ohut mutta mieleenpainuva. Miten kirjan karu ankaruus ja sen kuvaama valkoinen kuolema koettiin yleisesti? Miten Ollikainen on onnistunut luomaan tuosta aiheesta kauniin teoksen mitään kuitenkaan silottelematta?

Tervetuloa Satakirjastojen nettilukupiiriin!

Lukupiirissä luetaan yksi kirja kahdessa kuukaudessa, lukukokemusten jakaminen aloitetaan aina joka toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ensimmäisenä on vuorossa Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä 1.1.2015 alkaen. Tarkista kirjan saatavuus omasta kirjastostasi ja hyppää mukaan.

 

Uusi vuosi, uudet kirjat ja uusi juttelupaikka satakuntalaisille kirjan ystäville, tästäpä on hyvä lähteä liikkeelle!

Lena Andersson on Tukholmassa asuva kriitikko ja kolumnisti, joka voitti tällä viidennellä romaanillaan arvostetun August-palkinnon vuonna 2013. Omavaltaista menettelyä -romaani on toinen kirjailijalta tehty suomennos Duck city -nimisen teoksen ohella.

Omavaltaista menettelyä -romaanin tarina on vanha tuttu, mutta tapa käsitellä epäsymmetristä rakkaussuhdetta on kieleltään ja psykologiselta havainnoinniltaan riemastuttava jos kohta samalla häiritseväkin, sillä ainakin itse olisin halunnut moneen otteeseen puuttua kirjan tapahtumiin päähenkilöitä kunnolla ravistelemalla. 

Kirjan päähenkilö, analyyttisesti maailmaan ja kieleen suhtautuva esseisti ja runoilija Ester Nilsson, rakastuu päätä pahkaa jo ennen ensitapaamistaan itse rakentamaansa kuvaan yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ihaillusta taiteilijasta Hugo Raskista. Jatkossa parivaljakon intohimoisten taidekeskustelujen ja Esterin oman avosuhteen katkeamisen kautta edetään kohti todellisen parisuhteen kynnystä, jota ei kuitenkaan Esterin toiveikkudesta huolimatta koskaan ylitetä. 

Kirjailijan itsensä loiseksi nimeämä Toivo vetää läpi koko kirjan rimpuilujen tunteen, tiedon ja tulkinnan sekalaista kolmikkoa kuin pässiä narusta.

Minkälaisia ajatuksia kirjan pääpari herätti muissa lukijoissa? Vahvasti karrikoituinakin nämä raivostuttavat hahmot ovat kaikille elämää vähänkin nähneille lopultakin aika tunnistettavia, vai kuinka?